pessimismi on luonteenlaatuni, siihen olen päätynyt tutkittuani itseäni. myönnän, että minun levyni ovat pessimistisiä, vaikka jossain analyyseissa toisaalta todetaankin että siellä taustalla optimistinen valo kuitenkin välkkyy. perussävy on tumma ja se tulee tunne-elämän ja luonteenkuvan kautta. yleisesti ajatellen pidän luonnollisena, että ihmiset ovat pessimistisiä. olisihan karmeeta jos porukat olisivat valoisia ja toivorikkaita näinä aikoina.

pessimismi painottuu liikaa mun levyillä ja biiseissä. se on vain puoli asiaa, mutta kun joku teema syntyy, se kantaa itse itsensä.

ehkä yksi meikäläisen vikoja on se, että levyissäni on paatoksen sävyjä enemmän kuin ironia sävyjä. kun taas päivittäisessä keskustelussa maailman asioista ja ihmissuhteista ja niin edelleen, huomaan olevani tosi ironinen. mutta ehkä minun tapani tehdä musiikkia vetää mukaansa siten, että lyriikkakin muodostuu sävyltään pateettiseksi tai käyttää pateettisuuteen viittaavia symboleja.

- heikki harma, 1982